| 
| kehittää ja palvelee elinkeinoelämää
Opetushallituksen rahoittama Infra-hanke käynnistyi lokakuussa 2006. Hanke on elinkeinoelämän kehittämiseen ja palveluun tähtäävä, mutta toisaalta sen tavoitteena on lisätä maarakennusalan oppilaitosten välistä yhteistyötä. Hankkeen ydinasia on koneiden käyttötekniikan muutokseen reagointi koneautomaation lisääntyessä.
Alan koneautomaatio lisääntyy vääjäämättä kovaa vauhtia. Muutoksen mukana tulee paljon haasteita, joista yksi on alan houkuttelevuuden lisääminen nuorison keskuudessa. Automaation uskotaan lisävän nuorten kiinnostusta alalle. Vetovoiman lisääntyminen näkyy alalla viihtymisenä ja pysymisenä. Siihen on erinomainen mahdollisuus vaikuttaa hyvällä koulutustarjonnalla.
Koulutusta kehitetään työelämän tarpeiden mukaan
Koulutustarjonnan kehittäminen on myös tärkeä yrityksille tarjottava tuote, joka on sitä arvokkaampi mitä paremmin pystymme tunnistamaan työelämän todelliset koulutustarpeet. Työelämän koulutustarpeita silmällä pitäen projekti onkin jaettu viiteen eri osa-alueeseen, jotka ovat mittaus ja koneautomaatio, louhinta ja murskaus, liikennealueiden kunnossapito, liikkuvien koneiden käyttötekniikat sekä asfalttialan työt. JAKK on osallisena liikkuvien koneiden käyttötekniikassa ja liikennealueiden kunnossapidossa. Keskeinen, kaikkia muita osia yhdistävä osa-alue onkin juuri edellä mainittu liikkuvien koneiden käyttötekniikat. Aiheesta ei juurikaan ole olemassa kirjallisuutta, ja niin sanotun hiljaisen tiedon hankinta ja siirtäminen alan toimijoiden tietoisuuteen on suhteellisen haastavaa. On myös otettava huomioon, että käyttötekniikka muuttuu yhdessä koneautomaation muuttumisen kanssa. Koneiden käyttö tulee olemaan entistäkin vaativampaa tulevaisuudessa. Tähän haasteeseen on koulutuksen pystyttävä vastaamaan.
Olemme JAKKissa avoimia kaikille aiheeseen liittyville ideoille ja yhteistyökuvioille. Jos tunnet, että sinulla on annettavaa projektille, niin ota yhteyttä!
Lisätietoja: Kaukoluoto Harri p. 0400 925 957
tai Koivulahti Paula p. 0201 458 261
|
|
|